Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

YLEISTIETOJA LAATOKASTA


Euroopan suurimman järven, Laatokan pinta-ala on 17 700 neliökilometriä. Järven pituus on 207 km, leveys 130 km. Laatokan pohjoisrannikko on lukemattomien saarien ja pitkien vuonojen ja salmien verhoama. Yhtenäisen saariston etupuolella Laatokan pohjoisosaa kiertää ulkosaarten ketju, joka alkaa itärannikon tuntumassa olevasta Lunkulansaaresta jatkuen Ristisaaren, Valamon, Mökerikön ja Heinäsenmaan kautta etelämpänä olevaan Konevitsaan. Laatokan pohjoisosa on kauttaaltaan syvää. Siellä on kaksi yli 150-metristä syvännettä; toinen Valamon ja Lahdenpohjan välissä, toinen Kurkijoen edustalla. Laatokan syvin kohta on 230 metriä. Vedet alkavat mataloitua selvästi vanhan valtakunnanrajan – Syvärijoen suun eteläpuolella. Eteläisellä Laatokalla, vaikka se onkin laaja, vedet ovat alle 40 metriä syviä. Laatokan eteläranta on matala ja soinen, mutta rannan tuntumaan on kaivettu kanava, jota myöten kulkee laivaliikenne Syväriltä Nevalle.
Laatokan länsiranta muuttaa jyrkästi muotoaan, kun lähdetään rantaviivaa myöten Hiitolan tasalta eteläkaakkoon. Runsas, huikean kaunis saaristo pitkine vuonoineen loppuu Käkisalmen pohjoispuolella. Ranta Käkisalmesta etelään on miltei suora, vain muutamaa niemennysää lukuun ottamatta. Rantaviiva jatkuu lähes viivasuorana aina Pähkinänlinnanlahden perukoille, Nevan alkuun asti. Rannikon ulkopuolella on vain muutama saari, joista suurin on Konevitsa.
Laatokan luonto on erittäin kaunista. Kasvi- ja eläinkunta on runsasta ja omaperäistä. Vaikka monelle entiselle linnakesaarelle ja niissä oleville patterialueille on vaikea matkustaa, tarjoaa Laatokka rannikkotykistön historiasta kiinnostuneille ainutlaatuisia mahdollisuuksia.

 

KUINKA KARJALAN MERTA PUOLUSTETTIIN?


Suomen itsenäistyttyä Laatokan puolustus järjestettiin ensimmäisen kerran jo Vapaussodan aikana maaliskuussa 1918. Ensin vain aluksin ja merimiinoin operoiva joukko oli nimeltään Vuoksen Laivasto. Nimeä Laatokan Puolustus alettiin käyttää huhtikuussa 1918. Lokakuussa 1918 nimeksi tuli III Rannikkotykistöpataljoona. Vuoden 1919 toukokuussa Laatokan meripuolustuksesta vastaavan joukon nimeksi vahvistettiin Rannikkotykistörykmentti 3 (RT 3). Tämä nimi oli käytössä lokakuuhun 1939 asti, jolloin puolustuslaitoksessa siirryttiin sodan ajan kokoonpanoon. Ylimääräisten harjoitusten ja talvisodan ajan nimenä oli Laatokan Meripuolustus. Jatkosodan aikana Laatokan meripuolustukseen kuului ensin kaksi rannikkoprikaatia, vuodesta 1942 alkaen yksi rannikkoprikaati, jonka nimi oli Laatokan Rannikkoprikaati. RT 3:n komentajana toimi vuodesta 1927 alkaen eversti Eino Iisakki Järvinen. Hän oli Laatokan joukkojen komentaja myös talvisodan aikana sekä jatkosodassa vuoteen 1943 saakka.
Kiinteät rannikkopatterit tulivat Laatokan puolustuksen kulmakiveksi. Aivan ensi vaiheessa vuonna 1918 pattereilla oli kevyt tykkikalusto. Vuosina 1919 - 1923 rakennettiin raskaiden - pääosin kuusituumaisten - patterien ketju. Tämä kolmeksi - vuodesta 1928 alkaen kahdeksi - patteristoksi jaettu linnakeketju alkoi Laatokan länsirannalta Taipaleenjoen suun pohjoispuolelta ja päättyi Laatokan koillispuolelle, Salmin edustalle. Laatokan puolustusjärjestely oli Suomen oloihin nähden luja. Rauhan ajan joukko-osasto loi läheiset ja luottamukselliset suhteet ympäröivään karjalaiseen yhteiskuntaan sekä myös Valamon ja Konevitsan luostariyhteisöihin. Talvisodassa Laatokan Meripuolustus piti sodan loppuun asti hallussaan kaikki linnakkeensa ja tuki tehokkaasti maarintaman taisteluja etenkin Taipaleenjoella ja Salmin alueella.
Vuoksen virta laajenee alajuoksullaan Suvannon leveäksi vesireitiksi. Suvannon pohjoisrannalla sijainneet rannikkotykein varustetut ja rannikkotykistökoulutuksen saaneella henkilöstöllä miehitetyt kuusi sulkulinnaketta olivat menestyksellisesti mukana torjumassa Taipaleen suunnalla talvisodan aikana hyökännyttä neuvostoarmeijaa.


Moskovan rauhan jälkeen evakuoitiin pääosa Laatokan rannikkotykkikalustosta. Laatokalta siirretystä kalustosta sekä erilaisista varikoilla olleista vanhoista jäykkälavettisista tykeistä muodostettiin kuusi linnoitustykistöpatteristoa. Näiden koulutus- ja valmiusjoukkojen runkohenkilöstönä olivat Laatokan rannikkotykistön kantahenkilöt. Varsinainen Laatokalta evakuoitu tykkikalusto sijoitettiin Suur-Saimaan - Pielisen alueelle.

Jatkosodan aikana varustettiin pääosa talvisodan aikaisista linnakkeista uudelleen. Aunuksen Laatokan puoleista rannikkoa ja Mantsinsaaren – Pitkärannan saaristoa lukuun ottamatta Laatokan Rannikkoprikaati piti linnakkeensa hallussaan sodan loppuun saakka. Vihollinen suoritti kesäkuun 23. päivänä v 1944 maihinnousun Vitele - Tuuloksen alueelle Aunuksen kannakselta vetäytyvien joukkojen selustaan. Rannikkotykistön kannalta katsottuna kyse oli massiivisen ylivoiman turvin tehty operaatio rannikolle, josta raskas tykkikalusto oli juuri siirretty Karjalan Kannakselle ja muille uhanalaisemmiksi arvioidulle alueille.


Laatokan puolustajien perinteitä on vuodesta 1948 alkaen vaalinut Turun Rannikkotykistörykmentti. Tätä velvoittavaa tehtävää hoitaa nykyisin Merivoimien Esikunta. Pohjoisella Laatokalla vanhojen suomenaikaisten patterien linnoitteet ovat säilyneet yleensä erittäin hyvin. Laatokan vanha linnoitusketju onkin varsinainen rannikkolinnoittamisen ulkoilmamuseo. Kaksi sotaa ja sotien jälkeinen räjäyttämisharjoittelu ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi tuhonneet Laatokan länsirannan vanhat linnakerakenteet Käkisalmesta etelään. Samoin on käynyt Suvannon sulkulinnakkeille.

LINNOITTAMISEN ULKOILMAMUSEO


Laatokan vanhat, nykyisin pääosin autiot linnakesaaret ovat eräänlainen linnoittamisen ulkoilmamuseo. Kaikki Pohjois-Laatokalla olevat vanhat suomalaiset rannikkopatterit ovat säilyneet miltei siinä kunnossa, mihin ne jäivät suomalaisten lähdettyä syyskuussa 1944. Linnakkeilla olleet puurakennukset ovat kylläkin, aniharvaa poikkeusta lukuunottamatta palaneet tai lahottuaan sortuneet. Sen sijaan lujat kantalinnoitteet ovat säilyneet hyvin. Parhaiten säilyneet asemat ovat pienessä Ristisaaressa. Tämä vanha linnakesaari sijaitsee Valamon ja Mantsinsaaren puolivälissä. Muita hyvin säilyneitä linnotteita löytyy myös Mantsinsaaresta, Valamon Niikkanasta ja Rautaveräjästä, Mökeriköstä ja Heinäsenmaalta. Laatokan länsirannalla suomalaisten tekemät rannikkopatterit on osaksi hävitetty. Hyvin säilyneitä ovat kuitenkin kuuluisa Kaarnajoen patterialue Taipaleen pohjoispuolella, Mustaniemen patteri Käkisalmen eteläpuolella sekä Konevitsan pohjoispatteri. Myös matkailijoilta vielä suljetussa Vahtiniemessä vanhat tykkiasemat ovat jäljellä. Täysin raunioituneenakin kertoo kuuluisa Järisevän patteri talvisodan ankarasta torjuntataistelusta.
 

LUONNONPUISTO


Laatokan saaristo on ikivanhaa karjalaista asuinaluetta. Ennen väkirikkaat saaret ovat tänä päivänä useimmiten aivan tyhjiä ja luonnontilassa. Ryteikköinen, usein metsäpalojen aukottama saari, jossa kulkija löytää vanhan suomalaisen asutuksen jälkiä, on mieltä pakahduttava, mutta samalla rauhoittava näky. Esimerkiksi Salmin edustalla olevassa Mantsinsaaressa asui ennen sotia 1500 ihmistä. Tänään saaressa ei enää asu juuri ketään. Vanhat tienpohjat ja peltoaukeat löytyvät vielä helposti. Härkämäen talottoman kylän kupeesta löytyy myös kuulu Mantsinsaaren patteri - laskemattomien suurien pomminkuoppien ympäröimänä.
Laatokan kasvi- ja eläinkunta on rikas. Keväinen kukkien väriloisto metsäpaloaukealla on kuin satu. Laatokan norppia näkee keväisin sadoittain Valamon itäpuoleisessa saaristossa. Järven syvissä vesissä asustelee punalihainen Laatokan nieriä.

©2017 Perinneyhdistys - suntuubi.com