Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Laatokan puolustajien muistomerkki Parikkalassa

 

Veikko Vesalainen

 

 

 

 

Laatokan puolustajien haudan vaiherikas historia

Parikkalan Harjulinnan viereisellä harjulla sijaitseva Laatokan puolustajien muistomerkki on ollut paikallaan jo yli neljä vuosikymmentä. Pystytystä edeltävät tapahtumat eivät liene kovin monen paikkakuntalaisen tiedossa. Seuraavassa kirjoituksessa tulevat esille haudan eri vaiheet aikajärjestyksessä.

Laatokan Meripuolustusalueen joukot olivat käyneet koko talvisodan ajan sitkeitä taisteluita Laatokan koillispuolella Kitilän ja Lemetin alueelle motitettuja neuvostojoukkoja vastaan. Mottien huoltaminen oli tapahtunut jäitse ja huollon suurimpana esteenä oli vihollisen joukkojen kannalta Pitkärannan edustalla ollut Petäjäsaari, joka menetettiin 6.3.1940. Noin 25 kilometriä etelämpänä olevat Mantsin saari, Lunkulansaaren luoteiskärki sekä Uuksalonpään kaakkoisosa jäivät suomalaisten haltuun. Maaliskuun 12. päivänä neuvostojoukot olivat päättäneet tehdä selvää Uuksalonpäästä ja aloittivat voimakkaan hyökkäyksen sitä vastaan. Puolustuksessa oli reservivänrikki Kortelan joukkue ja sen apuna yksi konekivääri alikersantti Evolan johdolla. Iltapäivällä vänrikki Kortela tuli alikersantti Evolan konekiväärin taakse. Kranaatinheittimen ammus putosi heidän väliinsä, jolloin Evola kaatui heti, Kortela haavoittui kaulavaltimoon. Verenvuotoa ei pystytty heti ehkäisemään. Juuri silloin vihollinen teki panssarien tukeman hyökkäyksen ja ruumiit oli pakko jättää taistelukentälle.

Moskovan rauha tuli voimaan seuraavana päivänä, mutta monista yrityksistä huolimatta venäläiset eivät suostuneet siihen, että vainajat olisi voitu hakea pois. Vasta muutaman päivän kuluttua he toimittivat ruumiit mantereelle suomalaisten haltuun.

 


Kansalaiskokous

 


Laatokan meripuolustuksen joukkojen mukana samassa rautatievaunussa kirkonkellojen kanssa tuodut ruumiit piti saada hautaan, mutta mihin? Vänrikki Veikko Kortelan kotipaikka oli Jaakkima ja alikersantti Niilo Evolan Salmi. Kortela oli luterilainen ja Evola ortodoksi. Laatokan Meripuolustuksen päällikön, eversti E.I. Järvisen aloitteesta kutsuttiin koolle kansalaiskokous Savonlinnaan LMeP:n upseerikerholle 29.3.1940.
Läsnä oli 17 laatokankarjalaista sekä siviili- että sotilaspiirien edustajaa. Ajatuksena oli saada aikaan sellainen hautapaikka, joka symboloisi kaikkia Laatokan puolustajia, myös niitä, joitten hautapaikka jäi rajan taakse.
Kokouksessa käydyn keskustelun aikana hautamuistomerkin paikaksi nousi kaksi paikkakuntaa, Savonlinna ja Parikkala.

Savonlinnaa pidettiin keskeisempänä paikkana, kun taas Parikkalan etuja olivat karjalainen maaperä sekä sen kuuluminen Sortavalan suojeluskuntapiiriin kuuluvana Suomen puolisena osana. Kokouksessa esitettiin, että hautapaikan tulee käsittää Laatokan-Karjalan maakuntaliiton ja Laatokan maanpuolustuksen alueet.
Kokouksessa ei tehty mitään päätöstä hautapaikasta, vaan muistomerkkiasiaa eteenpäin viemään valittiin toimikunta, johon tulivat eversti E.I. Järvinen, lääkintämajuri J. Tiittanen, sotilaspastori Tauno Laakso ja lisäksi LMeP:n kukin lohko ja Laatokan-Karjalan Maakuntaliitto saivat nimetä kukin yhden edustajan.
Varajäseniksi tuli opettaja Solehmainen Lumivaarasta. Kokoonkutsujaksi valittiin pastori Tauno Laakso. Asian kiireellisyyden vuoksi kehotettiin toimikuntaa kokoontumaan jo seuraavana päivänä.

 

 

Toimikunta Parikkalassa

 


Saamansa tehtävän mukaisesti toimikunta kokoontui heti seuraavana päivänä, eli 30.3.1940. Toimikunta vieraili Parikkalassa ja kävi ehdotetulla paikalla, jota se piti erittäin sopivana tähän tarkoitukseen.
Myös paikkakunnan edustajat pitivät asiaa kunnianosoituksena paikkakunnalleen. Toimikunta päättikin valita Laatokan puolustajain muistopaikaksi hongikkoharjun Simpelejärven rannalta läheltä Harjulinnaa, perustellen päätöstään muun muassa seuraavasti:
1) Parikkala on ainoa Suomen puolelle jäänyt osa Laatokan-Karjalaa
2) Parikkalan on kuulunut Sortavalan suojeluskuntapiiriin ja Laatokan-Karjalan Maakuntaliiton alueeseen
3) Paikka on harvinaisen kaunis ja maanlaatu erittäin sopiva
4) Parikkalan kunnan, seurakunnan ja suojeluskunnan edustajat ovat lausuneet erityisen toivomuksen, että muistomerkki pystytettäisiin heidän vaalittavakseen.
Toimikunta päätti toimittaa asian laajojen kansalaispiirien tietoon toivomuksella, että asia saisi yleisemmän myötätunnon. Sotilaspastori Tauno Laakso kirjoitti asiasta tiedotteen, jossa hän lausui muun muassa seuraavaa: "Laatokan-Karjalan asumasijoiltasi siirretty asukas! Muista, että sinulla on yksi paikka Karjalassa, jossa sinua varmasti ymmärretään. Se on Parikkalan kirkolla, jylhällä hongikkoharjulla oleva Laatokan puolustajain hautakumpu."

 

 

Hautaus

 


Toimikunnan päätöksen jälkeen asiat etenivät sotilaallisella vauhdilla. Heti seuraavana päivänä, 31.3.1940, antoi LMeP kiireelliset hautausohjeet puhelimitse kaikille eri osastoille. Niissä käskettiin muun muassa, että arkkujen ja seppelten kantajat esiintyvät lumipuvuissa. Kantajina upseereita ja aliupseereita. Parikkalan Suojeluskuntaa pyydettiin varaamaan lämmin ateria noin 250 hengelle.

Siunaustilaisuus Parikkalan kirkossa alkoi kello 12.00. Lumipukuiset kantajat toivat valkeat arkut alttarin ääreen III AK:n soittokunnan soittaessa hymniä. Virren jälkeen toimitti sotilaspastori Tauno Laakso 9 papin avustamana ruumiinsiunauksen. Parikkalan seurakunnan kirkkokuoro lauloi sotarukouksen. Parikkalan Suojeluskunta ja Lotta-Svärd järjestö olivat mukana hautajaisjärjestelyissä. Surusaatto matkasi kirkosta hautapaikalle, jossa rovasti Ahonen Viipurin hiippakunnan piispan luvalla vihki hautapaikan ja siunasi vainajat haudan lepoon. Hautaus suoritettiin sotilaallisin kunnianosoituksin. Haudalle laskettiin lukuisia seppeleitä. LMeP:n päällikkö eversti Järvinen laski upseerikunnan puolesta seppeleen ja lausui muun muassa :
"Olkoon tämä paikka samalla kun se on näitten sankariemme leposija, pyhä, ja edustakoon tämä kumpu niitä lukuisia sanakarihautojemme kumpuja, jotka ovat jääneet rajan tuolle puolen. Tällä kummulla suoritettu hetken hiljaisuus, huokaus tai rukous tapahtukoon samalla tuonne rajan taakse jääneitten sankarihautojemme kunniaksi ja niitä muistaen."


 

 

Laatokan Aseveljet ry suunnittelee muistomerkkiä

 


Jyväskylässä 17.11.1940 perustettu Laatokan-Karjalan Aseveljet ry oli ripeä toimissaan.
Jo kesällä 1940 oli pantu vireille sankaripatsaan pystytyssuunnitelma. Kun yhdistys oli virallisesti perustettu, sai asia uutta puhtia. Tunnettu taiteilija ja sotilas Aarno Karimo oli tehnyt luonnoksen, jonka mukaan muistomerkistä olisi tullut varsin näyttävä, ja sen aihe oli tykistön piiristä. Muistomerkin paljastus oli tarkoitus tapahtua elokuussa 1941.

Laatokan Aseveljet ry:n Lappeenrannan alaosaston kuukausikokouksessa maaliskuussa 1941 todettiin, että Parikkalaan suunniteltua sankaripatsasta varten oli koottu varoja noin 25 000 markkaa. Konevitsan luostari oli lahjoittanut yhdistykselle yhden kirkonkelloistaan, joka sittemmin oli myyty ja josta oli saatu yhdistyksen kassaan 25 000 markkaa. Kesäkuussa 1941 alkanut jatkosota hautasi alleen kaikki suunnitelmat ja muistomerkkiasia unohtui vuosikausiksi.

 

 

Hauta jää unohduksiin

 


Sotien jälkeen ei kukaan enää muistanut vuonna 1940 annettuja lupauksia haudan huolenpidosta.
Jossain vaiheessa haudalle oli pystytetty kaksi valkoista ristiä, kenen toimesta, ei ole tiedossa.
Vuonna 1948 asia tuli julkisuuteen Suomen Kuvalehdessä, jossa eräs kapteeni, joka oli ollut hautaamassa vainajia, kertoi käyneensä haudalla. Hauta oli tehnyt häneen masentavan vaikutuksen, sillä se oli vailla hoitoa, olipa polkukin ottanut tiensä sen yhden nurkan yli.

Kaliforniassa asuva Veikko Kortelan sisko, Aino Talvioja, oli nähnyt Suomen Kuvalehdessä olleen kapteenin kirjoituksen ja kuvan haudasta. Siinä näkyi kaksi valkoista ristiä. Hän tuli lukemastaan kovin murheelliseksi ja kirjoitti Suomen Kuvalehteen muun muassa: "Eikö jotain todellakin voitaisi tehdä ja mahdollisimman pian, ennen kuin koko sankarihauta joutuisi metsäpoluksi ja siten häväistyksi? Siksi täältä kaukaa kysyn parikkalalaisilta, eikö siellä todellakaan löydy sen vertaa uhrimieltä ja talkoohenkeä, että hauta saataisiin sen arvoa vastaavaan kuntoon?"

 

 

Ryhänen ja Poutanen muistomerkin tekijöinä

 


Vuonna 1957 Parikkalan Sanomissa julkaistussa haastattelussa, jossa molemmat olivat yhtä aikaa läsnä, kertoivat oman osuutensa muistomerkistä. Kalle Ryhänen kertoi, että kun hänellä oli vuonna 1948 asunnollaan betonityöt käynnissä, hän saman tien parin työmiehen kanssa kävi valamassa hautakummun ympäryskehyksen. Tästä hän ei puhunut sen enempää kenellekään, maksoi vain miehille päiväpalkat ja asia oli sillä selvä. Samana kesänä Johannes Poutanen "kolisteli säkkien pohjilta sementtiä - joka silloin oli tavattoman tiukalla - ja valoi hautakummulle muistokiven käyden sen parin naapurin kera pystyttämässä paikoilleen." Kiveen Poutanen kiinnitti valmistamansa kuparilaatan ja kun puuristeistä olivat nimet ja syntymäajat karisseet pois, sai nämä tiedot eräästä kuvalehdestä ja nyt ne tulivat hakatuiksi tähän laattaan.

Näin Kalle Ryhänen ja Johannes Poutanen olivat tehneet sen, mikä olisi kuulunut jollekin muulle taholle tehdä. Kumpikin itsekseen he vuosien ajan huolehtivat haudan kunnosta. Ryhänen mainitsee, että Parikkalan kunta oli tarjonnut hänelle korvausta tehdystä työstä ja jatkuvasta hoidosta, mutta hän ei suostunut mitään korvausta ottamaan.


 

Tunnustusta

 


Itsenäisyyspäivänä 1957 rajavartioston edustajat sekä Ryhänen ja Poutanen laskivat seppeleen Laatokan puolustajien haudalle. Kello 13.00 alkaneessa itsenäisyysjuhlassa Särkisalmella rajakomppanian komentopaikalla kutsuvieraina olleet Ryhänen ja Poutanen palkittiin kadettikunnan kuparilevykkeellä. Ne ojensi heille komppanian päällikkö, majuri A. Rautasalo. Hän mainitsi, että levykettä jaetaan vain silloin, jos joku epäitsekkäästi ja tunnustusta ansaitsevalla tavalla on edistänyt sankarivainajien muiston vaalimista ja muutoin huomiota herättävällä tavalla vaalinut aseveljeyden perinteitä.

 


Ilkivallan tekijät särkevät muistomerkin

 


Kesällä 1959 ehtivät ministeri Heikki Hosia ja Etelä-Karjalan maakuntaliiton hallituksen jäsenet vierailla Laatokan puolustajien haudalla muistomerkin ehjänä ollessa. Myöhemmin samana kesänä Poutasen valama muistomerkki oli kaadettu ja se oli rikkoutunut pahasti. Poliisitutkinta ei liene johtanut syyllisten kiinni saamiseen. Kenen omallatunnolla teko lienee? Olisi hyvä tietää onko Poutasen tekemä kuparilaatta jossain tallessa? Kotiseutumuseo voisi olla sopiva säilytyspaikka. Samana vuonna hauta nousi esille yllättävässä yhteydessä.
Parikkalan Sanomien yleisönosastossa oli kirjoitus, jossa "Palkannauttija" kritisoi ankarasti uimalan rakentamishanketta. Kirjoituksensa lopussa hän kirjoittaa: "Suureksi häpeäksi Parikkalan kunnalle on se, että Parikkalan kauneimmalla paikalla - kunnan maalla - sijaitseva sankarihauta on yksityisten hoidossa. - On korkea aika, että kunnan varoilla hankitaan paikalle asiallinen ja edustava muistomerkki, sekä että hauta-alue hoidetaan kunnan kustannuksella." Pitkässä vastineessaan Eero Terävä mainitsee hauta-asiasta, että ehkä kunta sen olisi tehnyt, elleivät yksityiset olisi ottaneet asiaa hoitaakseen. Lisäksi hän mainitsee, että kuntalaisten olisi syytä ottaa oppia sankarihaudan muistomerkin pystyttäjistä ja hoitajista.

 

 

Muistomerkkihanke vireille

 


Vieläkään ei mikään niin sanottu virallinen taho ottanut asiaa omakseen, vaan Kalle Ryhäsen aloitteesta kutsuttiin tammikuussa 1960 koolle eri tahojen edustajia. Kirkkoherra Jorma Teräksen johtamassa tilaisuudessa hahmoteltiin toimikunta, johon tulivat: kirkkoherra Teräs, tir. Jussi Suikkari, mv. Eero Terävä, mv. Mikko Soikkeli, vääp. evp Kaarlo Ryhänen, nimismies Kauko Rajas, majuri A. Rautasalo, mv. Otto Jantunen, rehtori Mauno Jantunen, puutarhuri Petter Kojo, mv Aaro Littunen, toimittaja Armas Näränen, lehtori Armi Siitonen, emäntä Martta Sinkkonen, liikkeenharjoittaja Alli Korhonen ja puuseppä Jussi (Johannes?) Poutanen.
Myöhemmin toimikuntaa täydennettiin ja valituksi tuli rajajääkäri Aimo Ravanttii. Toimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Jorma Teräs, rahastonhoitajaksi Kalle Ryhänen ja sihteeriksi kunnansihteeri Väinö Paulaharju.
Muistomerkin rahoittamiseksi suoritettiin maaliskuun aikana varojen keräys. Rahankeräyslistoja oli jaettu muun muassa kansakouluihin ja liikelaitoksiin. Tukea toivottiin kunnalta ja seurakunnalta sekä eri järjestöiltä.
Miksi muistomerkkiasia ei toteutunut vuoden 1960 aikana, on arvailujen varassa. Ehkä varoja ei kertynyt tarpeeksi, johtuen lyhyestä keräysajasta.

 

 

Muistomerkki toteutuu vihdoin

 


Parikkalan toimikunnan tueksi tuli joukko lappeenrantalaisia Laatokan puolustuksen joukoissa talvi- ja jatkosodassa mukana olleita. He muodostivat kuusihenkisen toimikunnan, jonka puheenjohtajaksi tuli metsänhoitaja Antti Pelkonen. Kesällä 1961 toimikunta avasi keräystilit lappeenrantalaisissa pankeissa ja toimivat muutenkin aloitteellisesti. Muistomerkin suunnitteli taitelija Mauno Hartman. Muistomerkkiä varten Sotamuseo lahjoitti vanhan rannikkotykin. Mihin lienee joutunut Aarno Karimon muistomerkin luonnos vuodelta 1941? Muistomerkin sijoittamista maastoon paikan päällä olivat suunnittelemassa metsänhoitaja Antti Pelkonen, evl Koski ja vääpeli Ketosaari, jonka valvonnassa työ suoritettiin. Muistomerkin paljastusjuhla "Sateesta ja sateen uhkasta huolimatta huokui lämmittävä ja välitön asevelihenki Parikkalassa sunnuntaina vietetyn Laatokan puolustajain asevelijuhlan eri tilaisuuksissa."


Näin uutisoi Parikkalan Sanomat 23.8.61.
Veteraanit kokoontuivat 20.8. kello 9 Harjulinnan edustalle, mistä he evl Kalle Kosken johdolla rivistönä marssivat sankarihaudalle. Seppeleen laskun jälkeen kirkossa alkaneessa jumalanpalveluksessa saarnasi kenttäpiispa J. Björklund ja siunauskappelissa arkkipiispa Paavali. Muistomerkin paljastuspuheen piti metsänhoitaja Antti Pelkonen ja luovutti muistomerkin Parikkalan seurakunnan hoitoon. Kirkkoherra Jorma Teräs otti seurakunnan puolesta muistomerkin vastaan mainiten, että seurakunta tulee tekemään kaiken voitavansa muistomerkin hoitamiseksi sen arvoa vastaavalla tavalla. Omaisten seppeleitten laskun jälkeen lukuisat yhteisöt laskivat omat seppeleensä. Monisatalukuinen yleisö seurasi arvokasta ohjelmaa hartaudella ja se päättyi Parikkalan laulun esittämään lauluun Oi kallis Suomenmaa. Harjulinnassa pidetyssä asevelijuhlassa evl Kalle Koski luovutti Kalle Ryhäselle ja Johannes Poutaselle Rannikkotykistön upseeriyhdistyksen kiitosadressin asianomaisten epäitsekkäästä toiminnasta. Näin oli yli kaksi vuosikymmentä kestänyt vaiherikas kausi saanut arvoisensa päätöksen. Kysymys kuuluu, kuka laskee seppeleen maaliskuun 13. päivänä?

Lähteet:
Lauri Immonen: Kaksi tykkiä
Arvo Kokko: Mantsi, Järisevä, Koivisto
Parikkalan Sanomien vuosikerrat 1940-1961
Evl Teuvo Rönkkösen suorittama tutkimus Sota-arkistossa, josta hänelle nöyrä kiitos.
Antti Bengts Jyväskylästä tutki Suomen Kuvalehden arkistot, hänelle myös kiitos tehdystä työstä.

 

 

VEIKKO VESALAINEN (kirjoittaja)

 

Laatokan puolustajien haudan historia lyhyesti (tietolaatikko)

12.3.1940 Vänrikki Veikko Kortela ja alikersantti Niilo Evola kaatuvat Salmin edustalla Uuksalonpäässä

2.4.1940 Kortela ja Evola haudataan Parikkalaan

1941 Haudalle suunnitellaan muistomerkkiä,

luonnos Aarno Karimolta

1948 Suomen Kuvalehdessä paheksutaan

haudan hoitamattomuutta

1948 Kalle Ryhänen ja Johannes Poutanen

rakentavat muistomerkin

1959 Ilkivallan tekijät särkevät Poutasen tekemän

1961 Nykyinen muistomerkki vihitään

©2017 Perinneyhdistys - suntuubi.com